0
  • Ei tuotteita ostoskorissa..

  • Suomalaisen suojatarviketuotannon hyvää tekevä vaikutus

    Share via:

    Tella Tiimi

    On joulukuun alku 2020. Meillä Tellalla vuosi on ollut ennennäkemättömän kiireinen. Osaltaan tuota kiirettä kuvaa ehkä taloudellinen kehityskulkumme: Tellan liikevaihto oli 12/2018 päättyneellä tilikaudella 43 000 euroa ja 06/2020 päättyneellä tilikaudella 1,6 miljoonaa euroa. Samalla Tella nousi Kauppalehden eniten kasvaneet -listan kärkeen Etelä-Pohjanmaalla ja 42. sijalle koko Suomen listassa. Toiminta työllistää 150 ihmistä ja pitää yllä suomalaisia työpaikkoja ja huoltovarmuutta.

    Toisella tavalla vauhtia kuvaa se, että maaliskuussa 2020 koronan rantautuessa Suomeen Tellan suojatarviketuotanto muuttui vain parissa hassussa viikossa ideanpoikasesta ensimmäiseen suojatakkitoimitukseen. Tuo ensimmäinen toimitus meni yhteen Suomen yliopistollisista sairaaloista. Sitten käynnistyi iso koneisto.

    Idea suojatarviketuotannosta lähti Tellan toimitusjohtaja Liina-Maaria Lönnrothilta. Oleellista ideassa oli motivaatio: päätarkoitus ei ollut siirtää Tellaa startupin kasvukäyrälle vaan auttaa Suomea ja suomalaisia selviytymään uudessa ja vaikeassa tilanteessa.

    ”Muistan todella kirkkaasti sen hetken, kun oivalsin, että juuri Tellalla on tässä kriisissä tarvittavaa osaamista: ompelutaitoa ja tehdastyöläisyyden perinnettä, jolla voidaan käynnistää massatuotanto. Päätin, että nyt me kääritään hihat ja ruvetaan töihin.”

    Taustalla oli tietenkin Tellan läpileikkaava vastuullisuusajattelu. Erikoista oli poikkeuksellinen tilanne, jossa vastuullisuusajattelua sovellettiin.

    Tellan lisäksi moni muukin suomalaisyritys on tehnyt hienoa työtä koronakriisin aikana käynnistämällä suojatarviketuotannon!

    Lue lisää: FAB Media: Lakintekijästä suojavaatebisnekseen – pienyrittäjä kasvatti koronan keskellä miljoonayrityksen

    Leave a Comment