0
  • Ei tuotteita ostoskorissa..

  • Positiivisesti kohti tulevaisuutta

    Tellalla me olemme keväästä asti keskittäneet merkittävästi resursseja useamman erilaisen pestävän suojatuotteen kehittämiseen ja sertifiointiin. Uudelleenkäyttö vähentää suhteellista ympäristökuormaa ratkaisevasti Koronaviruspandemia oli ja on yhteiskuntaan laaja-alaisesti vaikuttava koettelemus, jota kukaan meistä ei varmasti olisi toivonut. Tilanne ei kuitenkaan ole yksioikoisen...

    Suomalaisen suojatarviketuotannon hyvää tekevä vaikutus

    On joulukuun alku 2020. Meillä Tellalla vuosi on ollut ennennäkemättömän kiireinen. Osaltaan tuota kiirettä kuvaa ehkä taloudellinen kehityskulkumme: Tellan liikevaihto oli 12/2018 päättyneellä tilikaudella 43 000 euroa ja 06/2020 päättyneellä tilikaudella 1,6 miljoonaa euroa. Samalla Tella nousi Kauppalehden eniten kasvaneet -listan...

    Tellan suojatarviketuotanto yli triplaantui yhteistyössä nimekkäiden eteläpohjalaisyritysten kanssa

    Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt huomattavan mittakaavan suojatarviketuotanto kurikkalaisen Tellan johtamana. Maaliskuun aikana Tella suunnitteli omat mallit yhteistyössä valtion tahojen ja sairaaloiden infektiotiimien kanssa, ja tuotanto alkoi kuun loppupuolella. Valtavan kysynnän vuoksi tuotantokapasiteetti on kasvanut räjähdysmäisesti: huhtikuun alussa kapasiteetti oli noin 10...

    Vastuullinen yritys kriisitilanteessa: miten Tellan tuotanto muuttui täysin vain parissa viikossa

    Maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla Tellan toimitusjohtajan Liina-Maaria Lönnrothin huoli Suomen terveydenhuollon suojaintarvikepulasta kasvoi niin suureksi, että hän tarttui puhelimeen ja soitti puhelun isoisälleen. Liina-Maarian isoisä Antero Saksa on Tellan edellinen toimitusjohtaja, nyt 91-vuotias ja siten tietenkin viettänyt viime viikot tiukasti...

    Tella ❤️ Lapuan Kankurit

    Kaikki alkoi Liina-Maaria Lönnrothin haaveesta luoda lakki, jonka materiaali olisi tuotettu mahdollisimman lähellä. Siitä tulisi paikallistuotantoa vaaliva, vähäpäästöinen, luonnollinen, lähilakkien lähilakki. Ihanteelliseksi yhteistyökumppaniksi valikoitui toinen eteläpohjalainen tekstiilialan osaaja, jonka juuret ulottuvat monien sukupolvien ja vuosikymmenten taakse. Yhteistyö Lapuan Kankureiden kanssa...

    Vastuullisuudesta ja hiljaisista signaaleista

    Tellan toimitusjohtaja Liina Maaria Lönnroth lähti pappansa Antero Saksan mukaan lakkeja myymään ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, suunnitteli ensimmäisen mallistonsa 14-vuotiaana ja nousi Tellan muotoilujohtajaksi 18-vuotiaana. Antero-paappa oli Liina-Maarian äidinisä, joten voidaan liioittelematta sanoa, että Liina-Maaria sai lakkibisneksen jo äidinmaidosta. Luonnonläheisyys ja...

    Lähilakki: jotain uutta, jotain vanhaa

    Tellalla on pitkät juuret, joista olemme kertoneet tarinassamme. Historiamme sivuaa kuitenkin myös laajempaa, maailmanaikaan liittyvää kokonaisuutta, jolle halusimme omistaa kokonaan oman tekstinsä. Nykyajan ajankuvaan kuuluu jonkinlainen ”paluu juurille”. Muutaman vuosikymmenen pintaliidon ja kulutusrumban jälkeen luonnollisuuden, säästeliäisyyden ja kestävyyden kaltaisia arvoja...